jump to navigation

Loppukevennyksiä II kesäkuu 29, 2007

Posted by mikkih in Juoksupäiväkirja.
add a comment

Tänään otin luvatusti eilisen kevyen lenkin uusiksi. Sen verran muutosta kuitenkin oli, että loppumatkasta tein neljä tai viisi noin sadan metrin kovempaa vetoa.

Siinäpä se. Huomenna nähdään mitä on saatu aikaan. Tsemppiä kaikille mukaan tuleville.

Loppukevennyksiä kesäkuu 29, 2007

Posted by mikkih in Juoksupäiväkirja.
add a comment

Ohjelmassa oli keskiviikolle merkitty 30 min pyöräily, mutta se jäi kiireisen päivän jalkoihin, joten suoritin eilen pienimuotoisen verryttelylenkin kiertämällä kierroksen Kasperin perältä varsin verkalleen.

Alle 150 sykkeen ylläpitäminen onnistui varsin hyvin, vaikka loppupuolella vauhti hetkellisesti kasvoi ja syke nousi 153:een (lenkin maksimisyke). Muilta osin syke pääsääntöisesti keikkui 140-144 tietämillä.

Aikaa tuohon 4,5 km lenkkiin kului tasan 30 minuuttia. Hieman viileästä ilmasta (ja hitaammasta vauhdista) johtuen puin päälleni verryttelyhousujen ja t-paidan lisäksi myös tuulipuvun takin. Vaatetus olikin olosuhteisiin nähden varsin sopiva, mutta voi hyvänen aika sitä hikoilun määrää lenkin puolivälin jälkeen!

Tänään olisi vielä tarkoitus ottaa sama uusiksi.

Kauden kärkitulos kesäkuu 26, 2007

Posted by mikkih in Juoksupäiväkirja.
add a comment

Tänään tuli tehtyä viimenen kovempi juoksu ennen lauantaita, loppuaika pitänee ottaa passaillen. Aloitin ja lopetin lenkin vajaan parin kilometrin verryttelyillä. Tuohon väliin sijoitin tämän kesän vauhdikkaimman Hallilanvuoren kierroksen.

Aloitin alun nousut hieman turhankin reippaasti ja ensimmäisen kilometrin kohdalla kello näytti 4.49. Siinä juostessa mietin jo etukäteen samaa, mikä tätä kirjoittaessa tulee mieleen: ensimmäisen 500 m ja 1 km kohtien kellotukset muistan tarkasti, mutta vaikka tavaksi on tullut tarkistaa vauhtia viidensadan metrin välein niin seuraava tarkka muistikuva väliajoista löytyy puolivälin kohdalta (12.39).

Neljän kilometrin kohdalla aloin arpoa, menenkö viimeisenkin nousun vai otanko hieman löysemmin. Kai joku itselle näyttämisen vietti nousi esille ja mäen alle päästessäni kaarsin nousuun. Nousu olikin tämän kesän vaikein ja olin jo lähellä heittää homman kävelyksikin aivan nousun lopulla.

Alamäen alkaessa huomasin toisen kengännauhankin auenneen, mutta siinä vaiheessa ei moisesta enää sopinut välittää. Onneksi tuo ei aiheuttanut (turhankin) kovassa alamäkijuoksussa mitään akrobatiaa ja sitä kautta vahinkoja.

Loppuaika 25.17 on itselleni kohtalaisen kova tulos, mutta lopussa olin aivan poikki. Lauantaina pitäisi kuitenkin juosta koko reitti samaa vauhtia, jotta pysyisin tavoitteessani. Todella tiukille menee.

Hölkätessäni kotiin alkoi oikeassa polvessa tuntua lievää, mutta varsin epämukavaa, kipua. Toivottavasti tuo ei äidy kesän mittaan pahemmaksi. Onneksi tällä viikolla jalka saa lepoa lauantaihin saakka.