jump to navigation

Aloittelijan perisynti kesäkuu 30, 2007

Posted by mikkih in Juoksupäiväkirja.
trackback

Lappu kaulaan, niin nähdään mistä kana todella pissii.

Alku tuntui todella helpolta. Välimatkamerkintöjä oli sopivasti kilometrin välein. Ennen lähtöä tuttavani varoitti, että älä nyt ainakaan 4.30 juokse ensimmäistä kilometriä, ettei alkuvauhti ole liikaa. En juossut. Vaan 4.40.

Toisen kilometrin kohdalla aika oli 9.40 ja sen jälkeen aika tasaisesti menikin 5 min per kilometri. Alussa tuli kuitenkin selvästi lähdettyä liian kovaa (pitikö niille muille muka yrittää näyttää jotain?) ja kilometrit 6-8 olivat kohtalaisen vaikeita ja ohimenijöitä riitti.

Käännöspaikan jälkeen sain hieman lisäpontta, mutta heikko vastatuuli riitti lähes tukehduttamaan sen. Viimeiselle kilometrille ei mitään mainittavaa loppukiriäkään irronnut.

Itse kellotin ajaksi 53.37, joten tavoite tuli saavutettua (sehän on näytillä tuolla Lakeus Maratonin sivuilla). “Isä, voititko sinä”, kysyi 3-vuotias poikani. Kovin tyytyväiseltä kaveri vaikutti, kun vastasin, että ainakin itseni. Kaikin puolin rehellisestä vastauksestani huolimatta jotain pientä kuitenkin jäi vielä kaivelemaan, joten ehkäpä ensi kertakin on tulossa joskus.

Oikeassa jalassa tuntuu pientä pistoa päkiässä, pikkuvarpaan kohdalla. Kipu ei ole mitenkään paha, mutta vaiva on satunnaisesti ilmoitellut itsestään viimeisen kuukauden mittaan. Ehkäpä nyt jo malttaisi käydä näyttämässä sitä lääkärillekin.

Lakeus Maratonin virallinen tulospalvelu ei vielä ole antanut virallisia aikoja nettiin, mutta toistaiseksi itselleni riittää itse kellotettu aika.

EDIT: 53.33 näyttää juoksun oma tulospalvelu

Kommentit»

1. systeri - heinäkuu 1, 2007

…loistavahan tuo aika on, vaikka sinulle siitä leukailinkin! Ei muuta kuin seuraavaa mittelöä miettimään! ;) Hyvä veliseni!! =)

2. Isoo & Viilijä J - syyskuu 9, 2007

Kyllähän se vaan niin on, notta oot se sinä vaan kovin sitkiä vetämään tommosia rojekteja ja henkissä maaliin saakka! Sanavarastosta tottavie puuttuu “luovuttaminen” :-) Reilummanpuoleeset onnittelut täältä pohojosemmasta!