Mikin juoksukirja

Heinäkuussa ei paljon juostu – paitsi muuttolaatikoiden kanssa. Samainen laatikkoleikki on vieläkin hieman kesken, mutta ehkäpä ne varaston hyllyt ilmestyvät paikalleen tyhjästä ja tavarat järjestäytyvät sen jälkeen paikoilleen itsestään. Noh, tuskinpa.

Elokuussa kuitenkin lenkkaripari alkoi jälleen olla käytössä. Tosin vain kerran tai kaksi viikossa. Samoilla raiteilla menen vieläkin. Lähinnä syynä on edelleen vaivaava pikkuvarvas oikeassa jalassa. Se pirulainen muistuttaa jokaisen lenkin jälkeen pienenä pistona itsestään. Lääkärin neuvo oli vaihtaa kenkiä. Syynä kenkien vaihtamattomuuteen puolestaan on tajuntaani laajentanut hintataso: 50% alennuksessa olevat lenkkarit maksavat 50-100 euroa. Mieleni tekisi huutaa:”Mitä vittua!”

Luultavasti syksyn/talven mittaan -no viimeistään ensi keväänä…kesänä (kuten lupasin itselleni jo viime kesänä) – hankin uudet juoksukengät.

Tuosta pienestä pistosta on ollut hyvätkin puolensa, sillä vauhti on tullut hidastettua selvästi pienemmäksi ja sydän sykkiikin lenkkien aikana 10-15 lyöntie alempana kuin kevään lenkeillä. Näin luultavasti mennään uusiin kenkiin saakka.

Tällä viikolla siirretään talouden tavaroita jälleen paikasta toiseen, joten rappuaminen ja tavaroiden kantaminen kuitatkoon tämän viikon jumpat ja juoksut.

Palaan astialle jälleen ensi lenkillä

Lappu kaulaan, niin nähdään mistä kana todella pissii.

Alku tuntui todella helpolta. Välimatkamerkintöjä oli sopivasti kilometrin välein. Ennen lähtöä tuttavani varoitti, että älä nyt ainakaan 4.30 juokse ensimmäistä kilometriä, ettei alkuvauhti ole liikaa. En juossut. Vaan 4.40.

Toisen kilometrin kohdalla aika oli 9.40 ja sen jälkeen aika tasaisesti menikin 5 min per kilometri. Alussa tuli kuitenkin selvästi lähdettyä liian kovaa (pitikö niille muille muka yrittää näyttää jotain?) ja kilometrit 6-8 olivat kohtalaisen vaikeita ja ohimenijöitä riitti.

Käännöspaikan jälkeen sain hieman lisäpontta, mutta heikko vastatuuli riitti lähes tukehduttamaan sen. Viimeiselle kilometrille ei mitään mainittavaa loppukiriäkään irronnut.

Itse kellotin ajaksi 53.37, joten tavoite tuli saavutettua (sehän on näytillä tuolla Lakeus Maratonin sivuilla). “Isä, voititko sinä”, kysyi 3-vuotias poikani. Kovin tyytyväiseltä kaveri vaikutti, kun vastasin, että ainakin itseni. Kaikin puolin rehellisestä vastauksestani huolimatta jotain pientä kuitenkin jäi vielä kaivelemaan, joten ehkäpä ensi kertakin on tulossa joskus.

Oikeassa jalassa tuntuu pientä pistoa päkiässä, pikkuvarpaan kohdalla. Kipu ei ole mitenkään paha, mutta vaiva on satunnaisesti ilmoitellut itsestään viimeisen kuukauden mittaan. Ehkäpä nyt jo malttaisi käydä näyttämässä sitä lääkärillekin.

Lakeus Maratonin virallinen tulospalvelu ei vielä ole antanut virallisia aikoja nettiin, mutta toistaiseksi itselleni riittää itse kellotettu aika.

EDIT: 53.33 näyttää juoksun oma tulospalvelu